Oletusgalleriatyyppinen malli

Yhdysvaltain korkein oikeus hyväksyi Mooren syytettyjen valituksen ja 19.helmikuuta 1923 tuomarit antoivat päätöksensä. Tuomarit katsoivat, että kun otetaan huomioon alkuperäiset oikeudenkäynnit olivat olleet väkijoukon hallitsemia (NAACP: n puheenjohtajan Moorfield Storeyn todistuksen aikana esittämä väite), ”vetoomuksen esittäjille tarjottu korjaava prosessi…ei näytä riittävältä”, ja tällaisissa olosuhteissa liittovaltion tuomareilla oli toimivalta kumota valtiorikosten tuomiot valtion oikeudellisten laiminlyöntien korjaamiseksi ja sen varmistamiseksi, että vastaajille myönnettiin asianmukainen prosessi. Vaikka ainoa muutoksenhakukeino oli kerran ollut osavaltion oikeusistuimissa, tämä virstanpylväs asiassa Moore v. Dempsey julisti, että osavaltion päätökset voidaan riitauttaa liittovaltion tuomioistuimessa, jotta nähdään, onko vastaajilta evätty heidän perustuslailliset oikeutensa.

Yhdysvaltain korkeimman oikeuden suosiollisesta päätöksestä huolimatta tapaus ei ollut ohi. Mooren syytetyt olivat edelleen vankilassa ja olisivat voineet joutua uusintaoikeudenkäyntiin. Jones kuitenkin siirtyi kiertämään kaikki oikeudenkäynnit ja vapauttamaan miehet. 3. marraskuuta 1923 kuvernööri McRae ilmoitti muuttaneensa kuolemantuomiot kahdeksitoista vuodeksi vankeuteen, jolloin miehet olivat oikeutettuja ehdonalaiseen vapauteen, kärsittyään jo kolmanneksen tuosta ajasta ja 13. tammikuuta 1925 Mooren kuusi syytettyä vapautettiin lopulta vankilasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.